Vieroitushoitoon
Elän aikaa, jota ei koskaan olisi pitänyt tullakkaan. Sana joka samaan aikaan tuo niin koukuttavan ja hyvänolon tunteen, saa myös yhtäaikaisesti oksennuksen nousemaan kurkkuuni.
Koen joskus jopa henkistä morkkista ymmärtäessäni liikakäyttöni seuraukset.
SOME.
Instagram, Facebook, Twitter, Linkedln, Snapchat, Whatsapp
Lyhennettä Some käytetään sosiaalisestamediasta. Ikävä kyllä itselleni tuo kirjainyhdistelmä merkitsee lähinnä englanniksi lausuttuna So me , "sou mii."
Sosiaalinenmedia on osa mua. Se määrittelee mun elämän todella pitkälle. Se hallitsee mun ajatuksia ja mä koen aina tarvetta jakaa ja kokea kaikki asiat mun elämässä sen kautta.
Miksi?
Elämä mun kengissä on ollut pitkä matka tähän päivään. Hei vaan, mä olen juuri se liikuntatunneilla viimeiseksi valittu tyyppi. Se joka ei syönyt ruokalassa ala-asteen jälkeen koska ei ollut kenen viereen istua.
Mä en koskaan kokenut sitä hyväksyntää, tai saanut kehuja uusista vaatteista, kivasta meikistä.
Tytöt vihasi mua.
Osittain se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ettei kohteliaisuuksia sanota heppoisin perustein. Se koetaan heti mielistelynä, tai vastakkainen henkilö kiusaantuu. Onko siis ihme miksi niin suuri prosentuaalinen määrä maamme nuorista kärsii mielenterveys- ja masennusongelmista?
Itse kuitenkin aina kaipasin hyväksyntää, kehuja tai edes hymyjä muilta ikäisiltäni.
Sitten se saapui. Somen koukuttava maailma.
Aluksi käytin kuvapalveluita Kuvake,sekä Irc-galleria. Toisistaan hieman poikkeavat sivustot, joista ensimmäisessä juteltiin useimmiten vastakkaisen sukupuolen kanssa, kun taas Irc-galleria oli kaiken kansan palvelin.
Oli omituista,kuinka huomasin ihmisten kommentoivan kuviani, kyselevän kuulumisiani.
Usein keskustelujen lomassa tulikin kommentteja siitä kuinka "en ollutkaan niin ylpeä tai kusipää" kuin he olivat luulleet. Niin... No, nöyrät anteeksi pyyntöni jos vakava naamani tai syrjäytynyt olemukseni viesti että olen liian ylpeä lähestyäkseni ihmisiä. Te sen aiheutitte, ei mun ylpeys.
Tuli Facebook. Tuli tykkäystoimnto. Koukutuin siihen heti. Rakastin sitä kun yhtäkkiä pystyin avata näytön käsissäni, ja nähdä ihmisten tykkäävän mun kasvoista.
Selfieiden kuvaamisesta ei tullut loppua. Kaikki se vuosien toivo hyväksynnästä oli vihdoin saanut muutoksen pyörät pyörimään, ja tiesin etten kuvittele, olihan kaikki nähtävissä omilla silmilläni.
Lapseni synnyttä aloin potea huonoa oloa käyttäessäni puhelinta. Tuntui kuin olisin päihderiippuvainen äiti joka ei välitä lapsestaan, keskittyy vaan omaan päihteilyyn ja hakee siitä euforiaa. Lapsenihan on mulle kaikki kaikessa. Onko niin helv vaikeaa laskea se puhelin pöydälle ja avata se kun lapsi nukkuu? ON!
Yritin lukuisia kertoja poistaa sovellukset puhelimesta. Naurettavaa tiedän, mutten koskaan pystynyt olla kuin muutaman päivän, usein en sitäkään, ilman. Välipäivinä havahduin jatkuvasti siihen, kuinka "tästä voisi ottaa kuvan" "tästä sais hyvän postauksen" .. Se oli niin raivostuttavaa!
Tässä maailmassa täynnä sosiaalista hyväksyntää ja sen kerjäämistä, mietin toisinaan olenko yksin ongelman kanssa? Miksei kukaan ikinä mun kuullen ole voivotellut somen kulutustaan?
Tiedän kuitenkin useita äitejä jotka käyttävät samalla tavalla - muutama jopa reilusti enemmän puhelintaan.
Ei lapset osaa vaatia sinua muuttamaan tapojasi, jos ovat varttuneet siinä kuplassa syntymästään asti.
Sinä osaat vaatia itseäsi.
Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, sillä useat tienaavat rahansakin nykyään pelkästään täällä päivittelemällä, olisi aika irrottaa ja nauttia reaalielämästä.
En usko tästä ääneen puhumisen muuttavan mun henk koht käyttöä millään tapaa, mutta jollekkin se voi avata uusia fiiliksiä, ja se on tärkeintä.
Kivaa Keskiviikkoa! <3
Koen joskus jopa henkistä morkkista ymmärtäessäni liikakäyttöni seuraukset.
SOME.
Instagram, Facebook, Twitter, Linkedln, Snapchat, Whatsapp
Lyhennettä Some käytetään sosiaalisestamediasta. Ikävä kyllä itselleni tuo kirjainyhdistelmä merkitsee lähinnä englanniksi lausuttuna So me , "sou mii."
Sosiaalinenmedia on osa mua. Se määrittelee mun elämän todella pitkälle. Se hallitsee mun ajatuksia ja mä koen aina tarvetta jakaa ja kokea kaikki asiat mun elämässä sen kautta.
Miksi?
Elämä mun kengissä on ollut pitkä matka tähän päivään. Hei vaan, mä olen juuri se liikuntatunneilla viimeiseksi valittu tyyppi. Se joka ei syönyt ruokalassa ala-asteen jälkeen koska ei ollut kenen viereen istua.
Mä en koskaan kokenut sitä hyväksyntää, tai saanut kehuja uusista vaatteista, kivasta meikistä.
Tytöt vihasi mua.
Osittain se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ettei kohteliaisuuksia sanota heppoisin perustein. Se koetaan heti mielistelynä, tai vastakkainen henkilö kiusaantuu. Onko siis ihme miksi niin suuri prosentuaalinen määrä maamme nuorista kärsii mielenterveys- ja masennusongelmista?
Itse kuitenkin aina kaipasin hyväksyntää, kehuja tai edes hymyjä muilta ikäisiltäni.
Sitten se saapui. Somen koukuttava maailma.
Aluksi käytin kuvapalveluita Kuvake,sekä Irc-galleria. Toisistaan hieman poikkeavat sivustot, joista ensimmäisessä juteltiin useimmiten vastakkaisen sukupuolen kanssa, kun taas Irc-galleria oli kaiken kansan palvelin.
Oli omituista,kuinka huomasin ihmisten kommentoivan kuviani, kyselevän kuulumisiani.
Usein keskustelujen lomassa tulikin kommentteja siitä kuinka "en ollutkaan niin ylpeä tai kusipää" kuin he olivat luulleet. Niin... No, nöyrät anteeksi pyyntöni jos vakava naamani tai syrjäytynyt olemukseni viesti että olen liian ylpeä lähestyäkseni ihmisiä. Te sen aiheutitte, ei mun ylpeys.
Tuli Facebook. Tuli tykkäystoimnto. Koukutuin siihen heti. Rakastin sitä kun yhtäkkiä pystyin avata näytön käsissäni, ja nähdä ihmisten tykkäävän mun kasvoista.
Selfieiden kuvaamisesta ei tullut loppua. Kaikki se vuosien toivo hyväksynnästä oli vihdoin saanut muutoksen pyörät pyörimään, ja tiesin etten kuvittele, olihan kaikki nähtävissä omilla silmilläni.
Lapseni synnyttä aloin potea huonoa oloa käyttäessäni puhelinta. Tuntui kuin olisin päihderiippuvainen äiti joka ei välitä lapsestaan, keskittyy vaan omaan päihteilyyn ja hakee siitä euforiaa. Lapsenihan on mulle kaikki kaikessa. Onko niin helv vaikeaa laskea se puhelin pöydälle ja avata se kun lapsi nukkuu? ON!
Yritin lukuisia kertoja poistaa sovellukset puhelimesta. Naurettavaa tiedän, mutten koskaan pystynyt olla kuin muutaman päivän, usein en sitäkään, ilman. Välipäivinä havahduin jatkuvasti siihen, kuinka "tästä voisi ottaa kuvan" "tästä sais hyvän postauksen" .. Se oli niin raivostuttavaa!
Tässä maailmassa täynnä sosiaalista hyväksyntää ja sen kerjäämistä, mietin toisinaan olenko yksin ongelman kanssa? Miksei kukaan ikinä mun kuullen ole voivotellut somen kulutustaan?
Tiedän kuitenkin useita äitejä jotka käyttävät samalla tavalla - muutama jopa reilusti enemmän puhelintaan.
Ei lapset osaa vaatia sinua muuttamaan tapojasi, jos ovat varttuneet siinä kuplassa syntymästään asti.
Sinä osaat vaatia itseäsi.
Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, sillä useat tienaavat rahansakin nykyään pelkästään täällä päivittelemällä, olisi aika irrottaa ja nauttia reaalielämästä.
En usko tästä ääneen puhumisen muuttavan mun henk koht käyttöä millään tapaa, mutta jollekkin se voi avata uusia fiiliksiä, ja se on tärkeintä.
Kivaa Keskiviikkoa! <3
Kommentit
Lähetä kommentti