Onko lupaa uupua?

Sosiaalisen median käyttö on yleistynyt lähivuosina hurjaa vauhtia.
Ennen ihmiset keskustelivat ennemmin kahvipöydässä läheisten kanssa asioistaan, nykyään tuntuu että hurjimmatkin uutiset, perheriidat, työkuviot, lasten asiat yms jaetaan kaiken kansan nähtäville.
En tiedä miten muut näkevät mun some-käyttäytymisen, mutta itse kuvailisin sitä suht avoimena, pysytellen kuitenkin hyvän maun rajoissa, loukkaamatta ulkopuolisia.

Miksi toiset kokevat syrjimisen, loukkaamisen ja lapsellisen käytöksen olevan yhtään sen sallitumpaa netissä, kuin kasvotusten? Mun mielestä somekäytöksen nyrkkisääntönä olisi hyvä pitää se, ettet julkaise mitään mitä et voisi päin naamaa ilmaista.
Harmi että se on vain mun mielipide, ja miljoonia nettisurffareita ei voisi ..ttuakaan se kiinnostaa 😊


Mikä laittoi mut kirjoittamaan uupumuksesta otsikon, mutta jauhamaan kuitenkin alle somekäytöksestä? Tämä kyseinen "mutsit vs.faijat" facebook ryhmässä julkaistu kuva, ja sen aiheuttama tunnepurkaus mun päässä.



0+ÅOUIYHwe#¤r%t&y/uikolikjuhgfd !!!!!!!!!!!!!!!

Siis mitä!!! Humoristiseksi kuvaksi tarkoitettu meemi, joka kuitenkin valitettavan monen "super-ihmisen" eli LAPSEN omistavan, motoksi on muodostunut.


Teinivuosien lopulla seurustelin viisi vuotta vakavasti, lasta kaikki ne vuodet yrittäen.
Silloinen suht näsäviisas ystäväni osasi jatkuvasti hokea tätä slogania.
Jos haukottelin ; "Oota vaan ku oot raskaana, sä et tiedä vielä väsymyksestä mitään"
Jos olin hermot kireällä ; "oota vaan kun oot äiti, sä et tiedä hermojen menemisestä vielä mitään"
Kun itkin jostain ongelmasta; "pienet on murheet, oota vaan kun sulla on lapsi. Sit voit puhua MURHEISTA"
Kun tuntui ettei päivässä riittänyt tunnit hoitamaan asioita ; "miten sä voit valittaa ajanpuutteesta kun sulla ei oo edes lasta?"

Ajattelin pää kauhukuvista pyörällä, että vanhemmuus ei ehkä olisikaan mua varten. Jos kaikki siinä on niin kamalaa uuvuttavaa raskasta ja haastavaa, miksi kukaan ryhtyy siihen?

Onneksi haikara kuitenkin saapui vuosien saatossa minunkin luo, 22v sinkkutytön.
Yksinhuoltajuus isolla yyllä tuli tutuksi, ja lapsuuden tietyllä tapaa haastavin aika, vauvavuosi meni univajeen ja kaiken sen härdellin vuoksi aikamoisessa usvassa.
Oliko mulla silti koskaan edes pienessä MIELESSÄ mainita lapsettomalle ystävälleni mitään yllä olevia vouhotuksia. Mä ymmärsin ja ymmärrän edelleen erittäin hyvin, jos joku sanoo olevansa uupunut, ja hänellä ei ole yhden yhtä lasta.
Mua kuvottaa tietyn tyyppisten vanhempien tapa nostaa itsensä jollekkin "lupa uupua" jalustalle, ja sylkeä sieltä lapsettomien niskaan huudellen "hommatkaa lapsi ni teil on lupa uupua!"
Jos ylipäätään ajatusmalli on, ettei lapsettomat tiedä rankasta elämästä mitään, voisi ehkä kääntyä peiliin päin ja miettiä onko itsellä ehkä tullut virhearvio oman lapsikatraan lukumäärää suunnitellessa? Ehkä raadollisesti sanottu, mutta raadollista on myös ihmisten jatkuva lapsettomien lyttääminen.

Kaikilla on omat solmunsa, mullakin. Mun neljä vuotias poika ei kuitenkaan liity millään tapaa niihin, enkä ratsasta tuolla sillä faktalla että MINÄ OLEN ÄITI, MINÄ OLEN PAREMPI KUIN MUUT!
Todella naurettavaa , lopettakaa.
Kiitos.
Moi
😆

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit