Ylpeästi työtön

Ajatusmaailmoissa on suuria eroja. Koen neljänkympin ylittäneiden ajattelevan suurilta osin päinvastoin elämästä kuin itse ajattelen.
Vakituinen työ on ilmanmuuta ihailtava asia. Työ on ihmisen peruspilari, se kuuluu elämänkulkuun.
On kuitenkin ollut upea huomata, kuinka kasari- ja ysärilapset ovat yhä rohkeammin uskaltaneet poiketa polulta. Suunnistaminen ilman karttaa ja kompassia on verrattavissa tilanteeseen johon itseäni valmistelin 10 vuotta. Jos etsit vain rasteja valmiiksi merkatuilta poluilta, kompassi tiukasti otteessasi, estyt näkemästä piilossa olevia kohteita. Et välttämättä eksy koskaan, mutta se ei mielestäni ole elämän tarkoitus.
Elämässä on eksyttävä. On kompuroitava kantoihin, jotta pehmeällä pururadalla kävelyä osaa arvostaa.

Ymmärrän ajatuksen, että töitä tehdään ja niihin panostetaan nuoruusvuodet, aina eläkeikään asti.
Onhan ihmisillä eri tavoiteet elämässään. Raha ja vaikutusvaltainen asema ovat tällä vuosituhannella tärkeitä asioita. Mulle kuitekaan ei.
Aloitin säännöllisen veronmaksamiseni, vakituiset työt, 17-vuotiaana. Toki tein satunnaisia vuoroja myös nuorempana, mutta vakkariksi se kehittyi 17 vuoden iässä.
10vuotta oravanpyörää jossa kukaan muu ei tuntunut voittavan kuin työnantajani, sai kuitenkin miettimään asioita eri kanteilta.
Voisin matkustaa ja toteuttaa kaikkia unelmiani eläkkeellä, vanhemmat ja lähipiirini usein huomauttivat. Entä jos haluankin matkustaa ja toteuttaa unelmiani tässä ja nyt. Lapseni kanssa. Nuorena.
Kuka on oikeastaan mikään sanomaan, miksen voisi irtisanoutua, ja elää unelmieni vuoden tuloilla joita olen työttömyyskassalle kymmenen vuotta maksanut?

Irtisanoutuminen oli vapauttavaa. Pidän siitä, ettei mikään muu määrittele elämääni, sitä koska saan valvoa myöhään, tai koska saan pitää lomani. Koska siitähän elämässä on  kyse. Nauttimisesta, onnellisuudesta, itsensä löytämisestä. Toki joo, voit odottaa tätä myös eläkeikään, jos haluat automaattisesti olettaa että elät vanhaksi. Jos et elä, näetkö kuolinvuoteellasi filminauhana elämäsi työpaikallasi paiskien vuosikymmenet. Itse näen, kun sen aika on, upeita kokemuksia. Muistoja, opetuksia, kulttuureja, lämpöä, aurinkoa, rakkautta.
Olen henkilökohtaisesti niin ylpeä siitä, miten en pätkän vertaa ole noudattanut muiden kaavioita.
Löysin elämälleni suunnan, josta tämän vauhdikkaan työttömyysvuoden jälkeen saan loppu työvuosiksini virtaa.

Lapseni osaa suomen lisäksi muutamia eri kieliä. Englanti vahvimpana, Venäjä ja Turkki välttävinä. Minusta se on uskomattoman mahtavaa. 4 vuotias pikku enkelini mukautuu kaikenlaisiin ihmisiin, ja rakastaa matkustamista.
En olisi koskaan pystynyt tarjoamaan näitä kokemuksia hänelle, jos olisin työelämässä.

Toimeentulotuen, ns "muiden verorahojen" varassa fyysisistä tai psyykkisistä syistä kikuttelevat henkilöt eivät varmasti pystykkään matkustamaan. Tai nauttimaan elämästään sillä tasolla kuin jokainen ihminen ansaitsisi. Se on kuitenkin valtaväestölle kuin punainen vaate. "Sossupummit" ovat koettu vastuuttomiksi laiskoiksi tai välinpitämättömiksi jo pitkään, ellei aina.
En kuitenkaan tuosta maailmasta itse osaa paljoa sanoa, onnekseni en ole joutunut niihin palveluihin turvautumaan.
Siitä en kuitenkaan ole eri mieltä muiden kanssa, etteikö se vituttaisi seurata, kun ihmiset jotka ovat täysin kykeneviä työhön, mutteivät vain mene, ja vuosi k a u s i a  makaavat kotona, niinkuin veljeni kuvaili tilaansa; "toteuttamassa ittseään" 😅
Kyllä se työelämä on jokaisen kynnelle kykenevän mentävä kokemaan, eikä siitä mihinkään pääse.

Kolikossa on aina kääntöpuoli. Se jos mikä, on elämän suola.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, autetaan toisiamme rikkaruohojen kitkemisessä, ja lannoitetaan jos tarve vaatii. Ei tuomita muita, jokaisesta löytyy varmasti tuomittavaa. Ei ole kenenkään tehtävä sitä kuitenkaan ääneen kailottaa.

Rauhaa

Kommentit

  1. Jos niistä "sossupummeista" ei ole muodostanut kokonaiskuvaa, eikä ole joutunut elämään sellaista elämää, niin kannattaako niitä tuomita? Usko pois, he voivat olla hyvinkin viisaita, vaikka eivät olisikaan matkustelleet. Toki matkustaminen avartaa, mutta olisi joskus hyvä nähdä myös lähelle. Sekin avartaa.
    Jotta ei passivoidu, on pidettävä mieli virkeänä, siinä raha auttaa. Toisten ihmisten ymmärtäminen on myöskin rikkaus, sitä ei rahalla saa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit