Normaali narkomaani
Kevyt aloitus kuukausien tauon jälkeen. 😅
Oon aiemminkin kirjoittanut, kuinka en tykkää blogata jokapäiväisistä asioista, vaatteista ruoasta tai meikeistä. Niille on lukijoita ja niille on bloggaajia, pilvinpimein.
Mä kirjoitan vaan kun joku aihe oikeesti kolahtaa.
Tänään, tai oikeastaan jo noin viikon, oon halunnut avautua aiheesta joka on mullekkin aika uusi.
Oon ajatellut tietyistä asioista aina samallatavalla, ja nyt huomatessani ajatusmaailman hieman muuttuneen, ajattelin että LETS DO THIS!
Kuvitellaan hetki jotain asiaa joka saa just sut nauttimaan elämästä. Joku asia mitä ilman sun arki ei vaan tuntuis samalta,,, tai vielä pahempaa, sä kokisit ettet olis mitään ilman sitä.
Ihanne olisi, että jokainen ajattelisi liikuntaa, ystäviä,perhettä, työtä, vegeilyä, jotain mediaan sopivaa.
Me eletään kuitenkin vuotta 2018 jossa mikään ei ole miltä näyttää. Vuosisataa missä arvostetuimmatkin artistit ja julkisuuden henkilöt, joiden tavaramerkki on aina ollut avoimuus,iloisuus ja energisyys, paljastavatkin yhtäkkiä sen illuusion aiheuttajan.
Huumeet.
Miten helppoa on elää normaalia arkea ja olla samalla koukussa johonkin niin hallitsevaan asiaan.
Onko se helppoa, onko arki normaalia silloin?
Voi olla.
Olen elänyt 28 vuotta, ja tavannut laidasta laitaan ihmisiä. Yleisesti ottaen lähipiirini ja tuttavani ovat tavallisia työssäkäyviä perheellisiä ihmisiä. Elän itsekin melko tavallista elämää enkä viihdy enää ihmisten kanssa jotka ovat kovin erilaisia kuin itse olen. Ennen se tarkoitti kohdallani, etten hyväksy niitä jotka ovat erilaisia. En ymmärtänyt, antanut tilaa selittää.
Tämä "ennen" oli vielä tänäkin vuonna.
Seurattuani puolitutun hajonneen perheen arkea jossa toinen vanhemmista on narkomaani, ja toinen selvä ja ainut läsnäoleva vanhempi, aloin miettiä asioita uudestaan.
Mietin asiaa aina aiemmin raittiin vanhemman kannalta. Mietin hänen oikeuksiaan ja hänen tuskaa.
Myötäilin hänen mielipidettään pidättää tapaamiset koska toinen ei lopeta päihteitä.
En todellakaan tiedä mitä tapahtui, kun yhtäkkiä huomasin alkavani ajatella toisin.
Aloin muistella omaa lapsuuttani ja biologista maailman parhainta, rakastavinta ja huolehtivaisinta isääni. Isää jota näin valvotusti joka toinen viikonloppu.
Hänestä ei olisi koskaan voinut kuvitella millaisia päihteitä hän käytti "vapaa-ajallaan". Olisin ollut koko elämäni niin katkera äidilleni, jos hän ei olisi antanut mun nähdä isääni siksi, mitä hän teki silloin kun EN ollut läsnä. Silloin kun hän eli omaa arkeaan.
Hän ei valitettavasti ole enää täällä, mutta lämpimät muistot ovat. Oikeasti, siinä oli ihminen jolla oli sydän paikoillaan.
Pyysin ylempänä miettimään jotain asiaa joka toisi sulle onnen ja olisi osa sun arkea. Nyt pyydän että ajattelet sen lähtevän äkisti sun elämästä. Yhtäkkiä sua vaadittaisiin elämään jollain toisella tavalla vaan koska muut ovat päättäneet niin. Menettäisitkö sä osan itsestäsi? Ehkä kaiken?
Niin.. ehkä raadollista verrata narkkausta juoksulenkkeihin, mutta sitä elämä on.
Pyysin lupaa henkilöiltä joihin nimettömänä kirjoituksessani viittaan. Miten mielestäni heidän tilanteessaan tulisi toimia tänään, huomenna, ylihuomenna?
Mielestäni päätös evätä tapaamiset toisen elämäntyylin vuoksi on kaksipiippuinen.
Ymmärrän ettei lapselle ole hyväksyttävä kasvuympäristö elää tai nähdä narkkaamista. Ei tietenkään ole. Tiedän kuitenkin, että lapsi tarvitsee ensisijaisesti aina sekä isää että äitiä. Lapsi voi kasvaa huomattavasti rikkinäisemmäksi aikuiseksi ilman toista vanhempaa, kuin vanhemman kanssa joka tekee kyseenalaisia asioita mutta vain yksin ollessaan, ollessaan kaukana lapsesta.
Olen jopa hieman yllättynyt kuinka ajatusmaailmani on alkanut muuttua, mutta toivoisin ehkä tämän kirjoituksen herättävän ajatuksia ja keskustelua myös muissa ehdottomissa ihmisissä.
Olisiko kaikilla kuitenkin oikeus valita mitä vapaa-ajallaan tekee, jos hoitaa velvollisuutensa kunnialla ja muita satuttamatta?
Siinä meille kaikille pähkinää
Peace 💗
Oon aiemminkin kirjoittanut, kuinka en tykkää blogata jokapäiväisistä asioista, vaatteista ruoasta tai meikeistä. Niille on lukijoita ja niille on bloggaajia, pilvinpimein.
Mä kirjoitan vaan kun joku aihe oikeesti kolahtaa.
Tänään, tai oikeastaan jo noin viikon, oon halunnut avautua aiheesta joka on mullekkin aika uusi.
Oon ajatellut tietyistä asioista aina samallatavalla, ja nyt huomatessani ajatusmaailman hieman muuttuneen, ajattelin että LETS DO THIS!
Kuvitellaan hetki jotain asiaa joka saa just sut nauttimaan elämästä. Joku asia mitä ilman sun arki ei vaan tuntuis samalta,,, tai vielä pahempaa, sä kokisit ettet olis mitään ilman sitä.
Ihanne olisi, että jokainen ajattelisi liikuntaa, ystäviä,perhettä, työtä, vegeilyä, jotain mediaan sopivaa.
Me eletään kuitenkin vuotta 2018 jossa mikään ei ole miltä näyttää. Vuosisataa missä arvostetuimmatkin artistit ja julkisuuden henkilöt, joiden tavaramerkki on aina ollut avoimuus,iloisuus ja energisyys, paljastavatkin yhtäkkiä sen illuusion aiheuttajan.
Huumeet.
Miten helppoa on elää normaalia arkea ja olla samalla koukussa johonkin niin hallitsevaan asiaan.
Onko se helppoa, onko arki normaalia silloin?
Voi olla.
Olen elänyt 28 vuotta, ja tavannut laidasta laitaan ihmisiä. Yleisesti ottaen lähipiirini ja tuttavani ovat tavallisia työssäkäyviä perheellisiä ihmisiä. Elän itsekin melko tavallista elämää enkä viihdy enää ihmisten kanssa jotka ovat kovin erilaisia kuin itse olen. Ennen se tarkoitti kohdallani, etten hyväksy niitä jotka ovat erilaisia. En ymmärtänyt, antanut tilaa selittää.
Tämä "ennen" oli vielä tänäkin vuonna.
Seurattuani puolitutun hajonneen perheen arkea jossa toinen vanhemmista on narkomaani, ja toinen selvä ja ainut läsnäoleva vanhempi, aloin miettiä asioita uudestaan.
Mietin asiaa aina aiemmin raittiin vanhemman kannalta. Mietin hänen oikeuksiaan ja hänen tuskaa.
Myötäilin hänen mielipidettään pidättää tapaamiset koska toinen ei lopeta päihteitä.
En todellakaan tiedä mitä tapahtui, kun yhtäkkiä huomasin alkavani ajatella toisin.
Aloin muistella omaa lapsuuttani ja biologista maailman parhainta, rakastavinta ja huolehtivaisinta isääni. Isää jota näin valvotusti joka toinen viikonloppu.
Hänestä ei olisi koskaan voinut kuvitella millaisia päihteitä hän käytti "vapaa-ajallaan". Olisin ollut koko elämäni niin katkera äidilleni, jos hän ei olisi antanut mun nähdä isääni siksi, mitä hän teki silloin kun EN ollut läsnä. Silloin kun hän eli omaa arkeaan.
Hän ei valitettavasti ole enää täällä, mutta lämpimät muistot ovat. Oikeasti, siinä oli ihminen jolla oli sydän paikoillaan.
Pyysin ylempänä miettimään jotain asiaa joka toisi sulle onnen ja olisi osa sun arkea. Nyt pyydän että ajattelet sen lähtevän äkisti sun elämästä. Yhtäkkiä sua vaadittaisiin elämään jollain toisella tavalla vaan koska muut ovat päättäneet niin. Menettäisitkö sä osan itsestäsi? Ehkä kaiken?
Niin.. ehkä raadollista verrata narkkausta juoksulenkkeihin, mutta sitä elämä on.
Pyysin lupaa henkilöiltä joihin nimettömänä kirjoituksessani viittaan. Miten mielestäni heidän tilanteessaan tulisi toimia tänään, huomenna, ylihuomenna?
Mielestäni päätös evätä tapaamiset toisen elämäntyylin vuoksi on kaksipiippuinen.
Ymmärrän ettei lapselle ole hyväksyttävä kasvuympäristö elää tai nähdä narkkaamista. Ei tietenkään ole. Tiedän kuitenkin, että lapsi tarvitsee ensisijaisesti aina sekä isää että äitiä. Lapsi voi kasvaa huomattavasti rikkinäisemmäksi aikuiseksi ilman toista vanhempaa, kuin vanhemman kanssa joka tekee kyseenalaisia asioita mutta vain yksin ollessaan, ollessaan kaukana lapsesta.
Olen jopa hieman yllättynyt kuinka ajatusmaailmani on alkanut muuttua, mutta toivoisin ehkä tämän kirjoituksen herättävän ajatuksia ja keskustelua myös muissa ehdottomissa ihmisissä.
Olisiko kaikilla kuitenkin oikeus valita mitä vapaa-ajallaan tekee, jos hoitaa velvollisuutensa kunnialla ja muita satuttamatta?
Siinä meille kaikille pähkinää
Peace 💗
Kommentit
Lähetä kommentti