Läheisten muovaaminen tietynlaisiksi

Alkuhuomautus: Oon todella häiriintyneessä tilassa just nyt Turkin päässä sijaitsevan asunnon partsilla. Jatkuvassa liikenteen sekamelskassa jossa kaikki hakkaa torvia huvikseen JATKUVASTI, koitan kuunnella samalla rentoa Indie musaa saavuttaakseni Zen tilan😆. Tavaan kirjottamiani sanoja suomeksi niin ettei ne kuulosta eestin kieleltä (puhu itse viikko vain englantia ja ala sitten miettiä Suomen kielioppia).. Voin sanoa että oon kulmat niin rypyssä ja ärsyyntynyt että tekstissä saattaa mennä ihan vaan muutama hetki!!!!! 😆



Huomaan, etten "aina" ole täysin realistinen luetellessani ihmisihanteitani.
Saman aikaisesti toivoisin ihmisten olevan päinvastaisia kuin itse olen, toisaalta havahdun usein etsiessäni toiveikkaana muiden persoonista samankaltaisia piirteitä kuin itse omaan.
En tiedä muista, mutta itse otan helpommin nokkiini jos kumppanini toivoo mun muuttuvan jossain asiassa, kuin jos lähipiiri tai ystävät sanoo sen.
What's the difference?
Itse ainakin uskallan ladella mauttomuuksiin saakka perheenjäsenilleni kommentteja heistä itsestään. Tiedän ettei he koskaan lakkaa olemasta perhettäni, joten olen muka ns oikeutettu siihen. Sama pätee läheisimpiä ystäviäni. Luoja, että hekin ovat olleet joskus kovilla.


Ehkä se, ettei kenenkään vuoksi kuuluisi muuttua, olisi pitänyt tajuta nuoruudessa, aiemmissa EI terveissä ihmissuhteissani. Ehkä nyt lähempänä kolmea kymppiä parannusehdotukset tulisi ottaa rakentavana palautteena, kiitollisenakin.

Nyt mun mielipide on, että on todella nokkavaa ajatella ettei muilla ole oikeutta muokata minua, olen täydellinen. Kukaan ei ole täydellinen. Ehkä luoja loi meidät miehiksi ja naisiksi jotta tajuaisimme että olemme vajavaisia ilman toisiamme. Olemme täällä saadaksemme toisistamme parhaat palat ulos. 

Tänä aamuna jostain todella pienestä asiasta turhautuessani aloin luetella Cejaylle asioita jotka mua hänessä ärsyttää. En edes ole ehtinyt pyytää niistä anteeks, aattelin että kirjoitettuani ensin kaiken koneelle ja luettuani sen, osaan viedä keskustelun hieman aikuisemmin maaliin.

Välillä tuntuu että painin nykyään kaikessa mitä teen, omien ristiriitaisten ajatuksieni kanssa.
Muutama postaus taaksepäin kirjoitinkin psyykelääkkeideni lopetuksesta, ja uskon sen olevan syy kaikkeen tähän itsensä selvittelyyn. Aivoni koittavat jatkuvasti tuputtaa ristiriitaisia signaaleja ollessaan 100% toiminnassa.

Tavallaan olen sitä mieltä, että ihmissuhteet ovat juuri siksi niin tärkeitä, että ne auttavat meitä tuomaan uusia piirteitämme esiin. Onko niiden määrä olla aina vain hyviä piirteitä, en tiedä, mutta koen etten halua itse omalla käytökselläni ainakaan tuoda toisesta esiin mitää negatiivista.

Aamuinen mäkätykseni sai alkunsa siitä, että näen ihmisessä niin paljon potentiaalia tiettyihin asioihin, mutta tuntuu että toinen saattaa kaivata potkua oikeaan suuntaan.
Seurustelu täysin eri kulttuuriin tottuneen, aiempaa kokemusta suhteista juuri yhtään omaavan, toista kieltä puhuvan kanssa, ON HAASTAVAA 😅
Onko kaikki toiveet parempi pudottaa kerralla, vai ripotellen silloin tällöin?
Onko niitä oikeus pudotella ollenkaan?
Huh, mun mielestä ihmissuhteet on todella monimutkaisia.

Mä haluan kuulla erilaisia kantoja siihen, tuleeko toista muuttaa tai toisen vuoksi muuttua, vai onko elämässä tarkoitus olla vain sellaisten kanssa joista ei kertakaikkiaan löydä mitään muutettavaa ?
Kommentointi onnnistuu anonyymistikin, jos tuntuu et haluaa joskus sanoa joihinkin postauksiin jotain muttei omalla nimellään. 


Jätän tän ehkä nyt vaan tällätavalla raakileena tänne, ennemminkin kysymysmerkiks.
En osaa kirjoittaa tästä enempää, koska oon niin pihalla siitä mitä ajatella aiheesta