Kun lääkkeet vaihtuu banaaninlehtirohtoihin
Ensimmäistä kertaa en oikeesti ole varma onko tästä kirjoituksesta enemmän hyötyä vai haittaa.
Mua suoraansanottuna vituttaa seurata suomen menestyneimpien bloggaajien blogeja, koska usein oon vaan kysymysmerkkinä.
Älytön satsaus ulkomuotoon, mutta ympäripyöreet kirjotukset pinnallisista tai itseään toistavista asioista. Huh, ei vaan pysty ymmärtää.
On toki vissi ero lifestyle, muoti tai mielipideblogeilla, joista ehkä oisin aina voinut kuvitella kategorioituvani ekoihin, mutta päädyinkin vikaan. Silti, kaipaisin ehkä ihmisiltä enemmän otetta oikeisiin asioihin.
Mulle Instagram, Snapchat ja Facebook on palvelimia, joilla mä tuon esiin itseäni, suhteitani, pukeutumista, lapsiarkea, ruokia, matkustamista ..
Blogi on paikka johon kirjoitan a s i a a.
Katsoin äsken lukijatilastoja. Mun blogi aukesi nelisen kuukautta sitten. 6,5 tuhatta lukukertaa harvoin päivittyvässä blogissa kielii, että suunta voisi olla oikea, jos jaksaisi aktivoitua enemmän, kirjoittaa useammin.
On kiva huomata, että juurikin ne suurimmat kannanotot ja mulle tärkeimmät postaukset on tuonut suurimman ihmisvyöryn lukemaan.
Rasismi, työttömyys , riippuvuudet. Niistä ollaan kiinnostuneimpia.
Jos nyt toimisin suomalaisiin uppoavan blogipohjan mukaisesti, alkaisin siis jankata näistä kolmesta aiheesta hamaan tappiin. En mä koe olevani mikään sanomaan mistä ihmisten pitäisi olla kiinnostuneita, mutta haluan vaan saada ihmisiä ymmärtämään, että mun on huomattavasti vaikeampi päivittää siihen perinteiseen pari kolme postausta viikossa
tahtiin, jos haluan silti pysyä ns ylpeänä omista kirjoituksista.
Tästä kohta silmienne eteen aukeevasta postauksesta kävin pidemmän kaavan keskustelun kumppanini kanssa. Omaamme todella erilaiset lähtökohdat, eikä toistemme menneet elämäntapahtumat kohtaa lainkaan.
Voisin ja usein kuvaankin meitä Tarzanina & Janena. 😅
Cejay on asunut koko elämänsä Nigeriassa, ja vasta reilu vuoden hän on opetellut mulle normaalia elämää, nähden mm. ensimmäistä kertaa kodinkoneita vasta muhun tutustuessaan. Mä kuitenkin koen Cejayn opettaneen mulle tärkeämpiä asioita kuin mä hänelle. Okei nyt hän tietää ettei paahtoleipää tehdä liedellä(!) tai ettei kahvinkeitin toimi ilman vettä säiliössä, mutta mä olen oppinut häneltä henkisiä ja maallisia asioita. Paljon enemmän kuin koskaan osasin odottaa.
Cejayn tapaaminen sai mut tekemään 9 vuoden lääkekierteeseen lopun.
En nyt puhu huumausaineiden väärinkäytöstä, rauhoittakaa pulssinne 😅, mutta erilaisten psyyke- ja mielialalääkitysten alaisena olen nopealla matikalla ollut nyt 9 vuotta.
Välillä on ollut puolen vuoden tauko, joskus jopa yli vuoden. Silti lääkärit ovat aina samaan lopputulokseen eri nimisillä lääkkeillä tulleet.
Paroxetin -lääkkeen vaikuttava aine on paroksetiini, jonka teho perustuu aivojen serotoniinin määrän lisääntymiseen. Sitä käytetään masennukseen, paniikkihäiriöön, pakko-oireiseen häiriöön, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, traumaperäiseen stressireaktioon sekä ahdistuneisuushäiriöön. Masennusta lievittävä vaikutus tulee muiden masennuslääkkeiden tapaan 2-4 viikon viiveellä
Muistan kuinka jännitin kertoa miehelleni lääkityksestäni. Olin syönyt Paroxetinia vuoden, ja se oli poistanut sosiaalistentilanteiden pelkoni, paniikkihäiriöni ja akuutit ahdituskohtaukset. Elämäntilanteemme koko perheeni kesken oli vuosi taaksepäin niin uskomattoman raaka, etten uskonut muun kuin lääkityksen ja terapian auttavan.
Ehkä Cejay ymmärtäisi. Niinpä kerroin.
Alkureaktio oli hämmentynyt. Se ei ole vain urbaanilegenda, että Afrikassa useimmiten lääkkeet ovat vihoviimeinen vaihtoehto, luonto omistaa joka vaivaan omat rohtonsa.
Etenkään Cejayn asuinalueella tämänkaltaisten lääkkeiden syönti ei koskaan milloinkaan tulisi kuuloonkaan. Yritin kuitenkin selitää etten usko, että "eating bananatree leaves or pickin up some flowers and make tea from those, will ever help anyone in mentalproblems" 😅
Cejay kuitenkin vakuutti että saataisiin erinäisillä mielenhallinta harjoituksilla, hänen järkymättömällä tuella ja kannustuksellaan, ja pienillä elämäntapamuutoksilla mun lääkitys lopetettua.
Koska olen nainen, ja haluan aina olla oikeassa, päätin ryhtyä kokeeseen. Cejay tiedosti että muutun raivohulluksi, emotionaalisesti erittäin epävakaaksi ja ahdistuneeksi, pitkäksi aikaa.
Paroxetinin kaltaisten lääkkeiden lopetus on aina tehtävä asteittain ja todella maltilla. Teinkin, ja kieltäydyin lukemasta mistään vierotusoireista, jotten kuvittelisi itselleni niitä.
Ei siinä kuvittelua kuitenkaan tarvinut, olot alkoivat lääkkeen vähennyksen puolivälissä.
Hallitsemattomat mielialanvaihtelut, itsetunnon raju romahdus, unettomuus, ruokahaluttomuus ja väsymys sai vallan.
Itkin valehtelematta yhden kokonaisen viikon k o k o a j a n, hikoilin, jopa oksensin muutaman kerran. Olin niin loppu.
Cejay tsemppasi kokoajan, ihan sama mitä sanoin, mitä tein, hän ei koskaan menettänyt hermojaan. Hermostuin siitä entisestään. Voisiko C vain ehdottaa että unohdetaam koko lopetus, olen seonnut liikaa.
Sitä ehdotusta ei kuitenkaan koskaan tullut.
Asteittainen pudotus tuli tiensä päähän kaksi viikkoa sitten. Kun kroppani ei saanut enää pillerin murustakaan, alkoi aivan jumalattomat sähköiskut aivoissa. Kyllä, ihan oikeasti, sähkönäpit aivoissani toistui viikon ajan joka ikinen tunti. Näkökenttäni heilahti joka iskun tullessa, välillä ne sattui, välillä ne sai voimaan todella pahoin. Usein iltaisin tunsin kuinka aivot oikeasti oli aivan uupuneet siitä sykkimisestä. Ei auttanut, nyt oltiin jo tässä kohtaa , nyt ei enää luovutettaisi.
Paroxetin lääkityksen lopettamiseen liittyviä oireita ovat huimauksen tunne, aistihäiriöitä (puutumista tai pistelyä, sähköiskutuntemuksia, korvien soimista), unihäiriöitä, pahoinvointia, ripulia, päänsärkyä, nopeaa ja epäsäännöllistä sydämensykettä, vapinaa, hikoilua, näköhäiriöitä, kiihtyneisyyden tunnetta, ahdistuneisuutta, ärtyisyyttä tai paikan tajun hämärtymistä. Nämä oireet ovat yleensä lieviä tai keskivaikeita ja ne häviävät itsestään kahden viikon kuluessa.
Hyvän tuurini ansiosta kävin läpi joka ikisen yllämainitun oireen, enkä todella kuvailisi niitä lieviksi tai keskivaikeiksi. Käytännössä kiduin usean viikon ajan.
Mutta ARVATKAA MITÄ!!!!!!!!!!!!!!!💓💓💓Nyt tämä kaikki on VIHDOIN ohi. Vuosikausien yhteistyöni lääkfirmojen kanssa on aivan varmasti nyt ja ikuisesti, OHI!!!
Ilman maailman kannustavinta, rautahermoisinta, ja rakastavinta miestäni olisin luultavasti tappanut itseni vierotusoireisiin😂😆 tai vaihtoehtoisesti syönyt lääkkeitä ikuisesti, blogaten aivoiltani merkittäviä tunnetiloja. Tää tunne, kun kaikki tunteet tuntuu satasella, on ihan älytön. Haluun vaan halata kaikkia ja huutaa et vitsi munkin elämä on välillä ihanaa ! :D
Tsemppiä jokaikiselle psyykkisten oireiden kanssa kärsivälle, mä voin koska vaan keskustella näistä henk koht jonkun kanssa jos joku haluaa. Mä en häpeä myöntää että niitä on ollut mulla jäätävän kauan, mutta nyt näyttää siltä että mun elämässä on jotain terapeuttia tai lääkitystä parempaa, ja mä saatan olla vihdoin saavuttanut lääkkeettömän tasapainoisen mielenrauhan 💓
Mua suoraansanottuna vituttaa seurata suomen menestyneimpien bloggaajien blogeja, koska usein oon vaan kysymysmerkkinä.
Älytön satsaus ulkomuotoon, mutta ympäripyöreet kirjotukset pinnallisista tai itseään toistavista asioista. Huh, ei vaan pysty ymmärtää.
On toki vissi ero lifestyle, muoti tai mielipideblogeilla, joista ehkä oisin aina voinut kuvitella kategorioituvani ekoihin, mutta päädyinkin vikaan. Silti, kaipaisin ehkä ihmisiltä enemmän otetta oikeisiin asioihin.
Mulle Instagram, Snapchat ja Facebook on palvelimia, joilla mä tuon esiin itseäni, suhteitani, pukeutumista, lapsiarkea, ruokia, matkustamista ..
Blogi on paikka johon kirjoitan a s i a a.
Katsoin äsken lukijatilastoja. Mun blogi aukesi nelisen kuukautta sitten. 6,5 tuhatta lukukertaa harvoin päivittyvässä blogissa kielii, että suunta voisi olla oikea, jos jaksaisi aktivoitua enemmän, kirjoittaa useammin.
On kiva huomata, että juurikin ne suurimmat kannanotot ja mulle tärkeimmät postaukset on tuonut suurimman ihmisvyöryn lukemaan.
Rasismi, työttömyys , riippuvuudet. Niistä ollaan kiinnostuneimpia.
Jos nyt toimisin suomalaisiin uppoavan blogipohjan mukaisesti, alkaisin siis jankata näistä kolmesta aiheesta hamaan tappiin. En mä koe olevani mikään sanomaan mistä ihmisten pitäisi olla kiinnostuneita, mutta haluan vaan saada ihmisiä ymmärtämään, että mun on huomattavasti vaikeampi päivittää siihen perinteiseen pari kolme postausta viikossa
tahtiin, jos haluan silti pysyä ns ylpeänä omista kirjoituksista.
Tästä kohta silmienne eteen aukeevasta postauksesta kävin pidemmän kaavan keskustelun kumppanini kanssa. Omaamme todella erilaiset lähtökohdat, eikä toistemme menneet elämäntapahtumat kohtaa lainkaan.
Voisin ja usein kuvaankin meitä Tarzanina & Janena. 😅
Cejay on asunut koko elämänsä Nigeriassa, ja vasta reilu vuoden hän on opetellut mulle normaalia elämää, nähden mm. ensimmäistä kertaa kodinkoneita vasta muhun tutustuessaan. Mä kuitenkin koen Cejayn opettaneen mulle tärkeämpiä asioita kuin mä hänelle. Okei nyt hän tietää ettei paahtoleipää tehdä liedellä(!) tai ettei kahvinkeitin toimi ilman vettä säiliössä, mutta mä olen oppinut häneltä henkisiä ja maallisia asioita. Paljon enemmän kuin koskaan osasin odottaa.
Cejayn tapaaminen sai mut tekemään 9 vuoden lääkekierteeseen lopun.
En nyt puhu huumausaineiden väärinkäytöstä, rauhoittakaa pulssinne 😅, mutta erilaisten psyyke- ja mielialalääkitysten alaisena olen nopealla matikalla ollut nyt 9 vuotta.
Välillä on ollut puolen vuoden tauko, joskus jopa yli vuoden. Silti lääkärit ovat aina samaan lopputulokseen eri nimisillä lääkkeillä tulleet.
Paroxetin -lääkkeen vaikuttava aine on paroksetiini, jonka teho perustuu aivojen serotoniinin määrän lisääntymiseen. Sitä käytetään masennukseen, paniikkihäiriöön, pakko-oireiseen häiriöön, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, traumaperäiseen stressireaktioon sekä ahdistuneisuushäiriöön. Masennusta lievittävä vaikutus tulee muiden masennuslääkkeiden tapaan 2-4 viikon viiveellä
Muistan kuinka jännitin kertoa miehelleni lääkityksestäni. Olin syönyt Paroxetinia vuoden, ja se oli poistanut sosiaalistentilanteiden pelkoni, paniikkihäiriöni ja akuutit ahdituskohtaukset. Elämäntilanteemme koko perheeni kesken oli vuosi taaksepäin niin uskomattoman raaka, etten uskonut muun kuin lääkityksen ja terapian auttavan.
Ehkä Cejay ymmärtäisi. Niinpä kerroin.
Alkureaktio oli hämmentynyt. Se ei ole vain urbaanilegenda, että Afrikassa useimmiten lääkkeet ovat vihoviimeinen vaihtoehto, luonto omistaa joka vaivaan omat rohtonsa.
Etenkään Cejayn asuinalueella tämänkaltaisten lääkkeiden syönti ei koskaan milloinkaan tulisi kuuloonkaan. Yritin kuitenkin selitää etten usko, että "eating bananatree leaves or pickin up some flowers and make tea from those, will ever help anyone in mentalproblems" 😅
Cejay kuitenkin vakuutti että saataisiin erinäisillä mielenhallinta harjoituksilla, hänen järkymättömällä tuella ja kannustuksellaan, ja pienillä elämäntapamuutoksilla mun lääkitys lopetettua.
Koska olen nainen, ja haluan aina olla oikeassa, päätin ryhtyä kokeeseen. Cejay tiedosti että muutun raivohulluksi, emotionaalisesti erittäin epävakaaksi ja ahdistuneeksi, pitkäksi aikaa.
Paroxetinin kaltaisten lääkkeiden lopetus on aina tehtävä asteittain ja todella maltilla. Teinkin, ja kieltäydyin lukemasta mistään vierotusoireista, jotten kuvittelisi itselleni niitä.
Ei siinä kuvittelua kuitenkaan tarvinut, olot alkoivat lääkkeen vähennyksen puolivälissä.
Hallitsemattomat mielialanvaihtelut, itsetunnon raju romahdus, unettomuus, ruokahaluttomuus ja väsymys sai vallan.
Itkin valehtelematta yhden kokonaisen viikon k o k o a j a n, hikoilin, jopa oksensin muutaman kerran. Olin niin loppu.
Cejay tsemppasi kokoajan, ihan sama mitä sanoin, mitä tein, hän ei koskaan menettänyt hermojaan. Hermostuin siitä entisestään. Voisiko C vain ehdottaa että unohdetaam koko lopetus, olen seonnut liikaa.
Sitä ehdotusta ei kuitenkaan koskaan tullut.
Asteittainen pudotus tuli tiensä päähän kaksi viikkoa sitten. Kun kroppani ei saanut enää pillerin murustakaan, alkoi aivan jumalattomat sähköiskut aivoissa. Kyllä, ihan oikeasti, sähkönäpit aivoissani toistui viikon ajan joka ikinen tunti. Näkökenttäni heilahti joka iskun tullessa, välillä ne sattui, välillä ne sai voimaan todella pahoin. Usein iltaisin tunsin kuinka aivot oikeasti oli aivan uupuneet siitä sykkimisestä. Ei auttanut, nyt oltiin jo tässä kohtaa , nyt ei enää luovutettaisi.
Paroxetin lääkityksen lopettamiseen liittyviä oireita ovat huimauksen tunne, aistihäiriöitä (puutumista tai pistelyä, sähköiskutuntemuksia, korvien soimista), unihäiriöitä, pahoinvointia, ripulia, päänsärkyä, nopeaa ja epäsäännöllistä sydämensykettä, vapinaa, hikoilua, näköhäiriöitä, kiihtyneisyyden tunnetta, ahdistuneisuutta, ärtyisyyttä tai paikan tajun hämärtymistä. Nämä oireet ovat yleensä lieviä tai keskivaikeita ja ne häviävät itsestään kahden viikon kuluessa.
Hyvän tuurini ansiosta kävin läpi joka ikisen yllämainitun oireen, enkä todella kuvailisi niitä lieviksi tai keskivaikeiksi. Käytännössä kiduin usean viikon ajan.
Mutta ARVATKAA MITÄ!!!!!!!!!!!!!!!💓💓💓Nyt tämä kaikki on VIHDOIN ohi. Vuosikausien yhteistyöni lääkfirmojen kanssa on aivan varmasti nyt ja ikuisesti, OHI!!!
Ilman maailman kannustavinta, rautahermoisinta, ja rakastavinta miestäni olisin luultavasti tappanut itseni vierotusoireisiin😂😆 tai vaihtoehtoisesti syönyt lääkkeitä ikuisesti, blogaten aivoiltani merkittäviä tunnetiloja. Tää tunne, kun kaikki tunteet tuntuu satasella, on ihan älytön. Haluun vaan halata kaikkia ja huutaa et vitsi munkin elämä on välillä ihanaa ! :D
Tsemppiä jokaikiselle psyykkisten oireiden kanssa kärsivälle, mä voin koska vaan keskustella näistä henk koht jonkun kanssa jos joku haluaa. Mä en häpeä myöntää että niitä on ollut mulla jäätävän kauan, mutta nyt näyttää siltä että mun elämässä on jotain terapeuttia tai lääkitystä parempaa, ja mä saatan olla vihdoin saavuttanut lääkkeettömän tasapainoisen mielenrauhan 💓
Kommentit
Lähetä kommentti